Uudistuva PAVITRA 108

Viime vuonna tuli kuluneeksi 20 vuotta Pavitra 108:n toiminnan alkamisesta. Juhlistamme kolmatta vuosikymmentä uudella verkkokaupalla ja omalla StarLovers108-tuotemerkillä, jonka ensimmäinen tuote tuli markkinoille viime kesänä.

Tuntuu uskomattomalta, että yrityksemme lähestyy jo 22. vuosipäiväänsä! Aloitimme toiminnan viime vuosituhannella, maaliskuun 1. päivä 1999, mielessä yrittäjäkurssilla kuultu toteamus: Jos onnistuu pyörittämään omaa yritystä, vaikka kahdenkin vuoden ajan, voi olla tyytyväinen – kaksi vuotta on hieno saavutus. Kahden vuoden jälkeen asetettiin uusia tavoitteita yritystoiminnan jatkumiselle: 5, 10, 15, 20 vuotta. Nyt iloitaan siis yrityksemme kolmannen vuosikymmenen alkamisesta.

Juhlistamme uuden vaiheen aloittamista uudistuneella verkkokaupalla, jossa tuttuun tapaan jaamme avaimia hyvinvointiin. Uutuutena tuotevalikoimaamme on lisätty Pavitra 108:n oma brändituote, StarLovers108 -kasvorulla, jolla voi helppoakin helpommin rullata stressin pois kasvoilta. Nipistä ajastasi 5–10 minuuttia rentoutumiseen – kannattaa varmasti!

Rentoutumisen lisäksi tänä historiallisena muutosten aikakautena tarvitaan kipeästi iloa ja rakkautta. Nyt verkkokauppamme kautta saa myös turvallisia etäenergiahoitoja tukemaan hyvinvointia ja keventämään oloa kaiken epävarmuuden ja jännityksen keskellä. Hoitoajan voi varata www.terapeutti.pro sivuston kautta kuten ennenkin.

Mikä sitten onkaan pitänyt pienen yrityksemme pystyssä jo yli kaksi vuosikymmentä? Kirjat! Ja erityisesti suositut Neffi-romaanit, joita on vuosien varrella myyty jo yli 60.000 kpl. Henri Aleneffin koukuttavat seikkailutarinat ovat luonnollisesti tilattavissa uudesta verkkokaupastamme, ja niihin voi tutustua myös Henrin kirjailijasivuilla www.aleneff.wixsite.com/henri

Lopuksi haluan kiittää, omasta ja Henrin puolesta, kaikkia ihania asiakkaitamme. Suuri kiitos – teidän ansioistanne yrityksemme sydän sykkii vuodesta toiseen. Lisäksi lämmin halaus uskollisille kanta-asiakkaillemme – teidän luottamuksenne on valanut meihin toivoa ja siivittänyt Pavitra 108:aa eteenpäin säistä ja vuodenajoista riippumatta. Kiitos myös uusille asiakkaillemme. Lämpimästi tervetuloa löytämään lisäavaimia hyvinvointiin.

Valoa, iloa ja voimia kaikille!

Marja Aleneff

PAVITRA 108 

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 25.11.2020 alkaen.

Verkkokauppa

Pavitra 108 Ay
c/o Aleneff
Juvanpuisto 1
02920 ESPOO

0505506016
info@pavitra108.fi
www.pavitra108.fi
1502002-0

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksutapoja on kaksi 1) PDF-laskulinkki, joka lähetetään sinulle sähköpostitse 2) Maksupalveluna toimiva Paytrail Oyj, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Oyj:n (Paytrail Oyj Innova 2, Lutakonaukio 7,40100 Jyväskylä) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Pavitra108 yleiset ehdot.

Collector Lasku/Osamaksu

Joustoa ja valinnanvapautta – maksa kerralla tai osissa, valitsemassasi tahdissa

Lasku ja tililuotto antavat sinulle lisää aikaa verkkokauppaostostesi maksamiseen. Niitä käyttämällä voit odotella tilauksesi saapumista rauhassa ennen sen maksamista. Maksun voit tehdä joko kerralla laskulla tai pienemmissä osissa tililuotolla, jolloin voit suorittaa kuukausittain sinulle parhaiten sopivan summan ja jakaa maksun enintään 36 kuukauden ajalle.

Laskulla ilmaista maksuaikaa – turvallista ja helppoa asiointia


Laskulla saat aina 45 päivää korotonta maksuaikaa verkkokauppaostoksillesi. Pitkä maksuaika mahdollistaa sen, että ehdit tarkistaa ostoksesi ja tarvittaessa palauttaa sen ennen laskun erääntymistä.

Maksuaikaa hyödyntääksesi tarvitset myönteisen luottopäätöksen, jonka hakeminen käy helposti ostotapahtuman yhteydessä. Voit hakea sitä, jos olet vähintään 18 vuoden ikäinen ja sinulla on suomalainen henkilötunnus sekä vakituinen, virallinen kotiosoite Suomessa. Myös luottotietosi tarkistetaan Bisnode Finland Oy:n rekisteristä.

Luottokustannukset ja luottoesimerkki: PAVITRA 108:n verkkokaupassa sovelletaan kampanjaehtoja, joiden mukaisesti tililuoton korko on 19,2 % nimellisenä vuosikorkona ilmaistuna ja kuukausimaksu on 3,80 € kuukaudessa. Jos myönnetty luottoraja on 1 000 € ja se on kokonaisuudessaan käytetty PAVITRA 108:n verkkokaupasta tehtyihin ostoksiin sekä luotto maksetaan takaisin 36 kuukauden aikana, sovellettavilla kampanjaehdoilla todellinen vuosikorko on 30,7 %, luottokustannusten yhteismäärä 433 €, maksettava kokonaismäärä 1 433 € ja maksuerien lukumäärä 36 kpl. Viivästyneistä maksuista veloitetaan lainmukaiset muistutusmaksut ja perintäkulut sekä korkoa viivästyneeltä ajalta.

Luottoehdot Laskun ja luoton myöntäjä on Collector Bank AB, Lilla Bommens Torg 11, Box 11914, SE-404 39. Lisätietoja www.collector.fi

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Pavitra 108 Ay
c/o Aleneff
Juvanpuisto 1
02920 ESPOO

0505506016
info@pavitra108.fi
www.pavitra108.fi
1502002-0

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti-, käsittely- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty. Toimitamme yli 108 euron tilaukset ilman postituskuluja (ei koske EXPRESS-toimituksia).

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Pyrimme lähettämään tilauksen 1-3 työpäivän kuluessa tilauksen saapumisesta. Posti ilmoittaa toimitusajaksi kirjeille 4 työpäivää ja paketeille 1-3 työpäivää. Postin EXPRESS-paketti luvataan perille 1 työpäivässä. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Toimitusajat Suomen ulkopuolelle: kirje Euroopan maat 2-10 työpäivää, Kanada ja USA suuret kaupungit 4-10 työpäivää; paketti Euroopan maat 1-7 työpäivää, Kanada ja USA 6-14 työpäivää. Toimitusajat ovat Postin ilmoittamia arvioita.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Etähoitojen ajankohta sovitaan erikseen sähköpostitse, puhelimitse tai ajanvarauskalenterin kautta osoitteessa www.terapeutti.pro

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seurausta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Hoitoaikojen peruutus

Hoitoaika on peruutettava ja maksun palautuksesta sovittava viimeistään hoitopäivää edeltävänä päivänä. Peruuttamattoman hoitoajan maksua ei palauteta. Poikkeustilanteissa peruutuksen voi tehdä hoitopäivänä, kuitenkin viimeistään kolme tuntia ennen hoitoajan alkamista.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit